Historiaa

 

 

KOUVOLAN KAUPUNGIN VIRANHALTIJAT JHL RY 364

 

Kouvolan kaupungin viranhaltijat r.y perustettiin 29.11.1964. Vuosina 1982-2006 yhdistys toimi nimellä Kouvolan kaupungin viranhaltijat KTV ry. Nykyinen nimi otettiin käyttöön 9.10.2006 alkaen. Jäseniä yhdistyksellä on 339.Toimistomme osoite on KOUVOLANKATU 24 3.kerros 45100 KOUVOLA.

Ammattiyhdistyksen rooli on kasvanut työelämän- ja yhteiskunnan rakenteiden muutoksessa. Muutoksesta on tullut osa jokapäiväistä työtä. Eläkkeelle siirtyvien määrä eri aloilla lisääntyy merkittävästi vuosittain. Työtehtäviä järjestellään uudelleen, jäljelle jäävien työmäärä lisääntyy.Työntekijän paineet henkisellä-ja fyysisellä tasolla kasvavat koko ajan.Se näkyy lisääntyvänä työuupumuksena.

Ajantasainen palkkaus, työsuojelu, ja työhyvinvointi ovat tärkeimmät osa-alueet työssä jaksamisessa. Näissä asioissa työntekijä tarvitsee usein ammattiyhdistyksen apua neuvotellessaan työnantajan kanssa.

Jäsenistön edunvalvonta onkin aina ollut ja on edelleenkin Kouvolan kaupungin viranhaltijat JHL ry:n tärkein asia. Hyvä edunvalvonta antaa jäsenille tunteen että heistä välitetään ja, että heidän työssä jaksamisensa on tärkeää.

Edunvalvonnan lisäksi yhdistyksemme tarjoaa edelleen monipuolista virkistystoimintaa. On teatteriretkiä,perheretkiä, laivaristeilyjä, ostosmatkoja, pikkujoulu ym,ym.

Uusimpana toimintamuotona yhdistys vuokraa omistamaansa lomahuoneistoa jäsenilleen virkistyskäyttöön. Huoneisto sijaitsee Levillä erinomaisella paikalla latujen ja laskettelurinteen äärellä. Immel-järven läheisyys laajentaa käyttömahdollisuuksia kesäkautta ajatellen. Patikkaretkelle pääsee suoraan pihasta. Leviltä löytyy myös Golf-kenttä lajia harrastaville.

 

 

Kouvolan kunnantyöntekijäin ammattiyhdistys JHL ry 096:n historiaa

 

Kouvolan kunnantyöntekijäin ammatttiosasto KTV ry 096 perustettiin helmikuun toisena päivänä 1946. Alkuvuosina KTV:llä oli vain yksi yhdistys Kouvolassa. 1960-luvulla yhdistys jakautui kahtia; tunti- ja kuukausipalkkalaisten yhdistyksiin. 

Alun perin yhdistyksemme perustetiin jäsenistön edunvalvonnan vuoksi. Toiminta-ajatuksena  oli juuri edunvalvonta, paikalliset työehtosopimukset, koulutus ja yhteydet paikallisiin yhdistyksiin.

Yhdistyksemme toiminta on ollut vilkkaimmilllaan 1980-luvun alkupuolella. Jäseniä silloin oli yli 300. Toiminta oli erittäin vilkasta. Varsinkin vapaa-aikatoimikunta järjesti jäsenistölle paljon erilaisia aktiviteetteja.

Joulukuun 12. päivänä 1996 KTV muuttui JHL:ksi. Näin myös yhdistys 096 muuttui JHL:ksi.

Paikallista edunvalvontaa vahvistamaan perustettiin Kouvolan kunta-alan yhteisjärjestö JHL ry osasto 932. Yhteisjärjestön toimintaan  voi tutustua sen omilla kotisivuilla.

JHL ry 096:n toiminta on ollut kaikenkaikkiaan ansioitunutta; siitä esimerkkinä valtakunnallisestikin merkittävä SAK:n Kultainen Ansiomerkki on myönnetty toimijalle.

Osasto 096 aktiivisuudesta voi vielä mainita eläkeäiset, joilla on vielä vahva ay- palo päällä. He toimivat "Ukko-Tuuma" saralla ja kokoontuvat muistelemaan menneitä. Näiden vireään eläkeläistoimintaan pääsee mukaan ilmoittautumalla Matti Lautalalle p. 0405475295.

Nykyään osasto 096:n toiminta- ajatukset ovat pysyneet samoina, kuin 1946 yhdistystä perustaessa, aika on vain muuttunut.

Yhdistyksemme on tukenut työväenlaulutoimintaa. 1983 KTV osasto 096 perusti Kouvolan työväenlaulusekakuoron. Nykyisin kuoro toimii kansalaisopiston alaisena omana yhdistyksenä. 21.4.2013 KOUVOLAN TYÖVÄENSEKAKUOROLLA  on 30-vuotis juhlakonsertti Upseerikerholla.